VALMENTAVA VANHEMMUUS
Minulla on vahva ja koeteltu luotto siihen, että osa neuropsykiatristen valmentajien osaamisesta on mahdollista opettaa myös maallikoille, jopa lapsille.
Tiedän myös omasta kokemuksestani, että neurokirjolaisilla ja heidän perheillään on suuria vaikeuksia saada osakseen auttavia palveluja. Elämä tuntuu aivan liian monille olevan luukulta toiselle kulkemista ja torjuvien päätösten valitusten väsäämistä.
Siksi kasvattava vanhempi ei ainakaan nykyisessä palvelujärjestelmässä voi olla ”vain äiti tai isä”. Se tulee yksinkertaisesti liian raskaaksi, kun vaikeudet rupeavat kasaantumaan. Siksi hän on automaattisesti myös kannattelija, pelastaja ja valmentaja. Se taas edellyttää osaamista.
Valmentava ote arjessa ei ole mitään kummallista tai vaikeaa. Se on ratkaisukeskeistä, jäsentävää vuorovaikutusta. Se voi olla huolellisesti harkittuja kysymyksiä, piirtämistä tai vaikka luonnon tai taiteiden vertauskuvallista hyödyntämistä jonkin rajatun ongelman ratkaisemiseksi.
Vanhemmuus voi ja sen kannattaakin olla valmentavaa. Neurokirjolaisen elämässä sillä voi olla käänteentekevä vaikutus.
Koulutus räätälöidään täysin perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Tällöin sovitaan tilannekohtaisesti kuinka monta tapaamiskertaa koetaan tarpeelliseksi ja miten tapaamiset järjestetään. Tapaamiset pidetään mieluiten kasvokkain esim. perheen kotona, mutta muistakin tapaamisen muodoista voidaan tietenkin sopia.